Kotikirje koulusta 2.10.2020

Hyvät vanhemmat,

On kiitoksen paikka. Olette olleet tukenamme niin monin tavoin. Vanhempina yhteistyössä, vanhempainyhdistyksen kautta ja vapaaehtoisina järjestämässä nuorten iltoja Ylästössä. Näinä aikoina, jolloin kuulee kärkästäkin vastakkaisasettelua kodin ja koulun välillä, osaamme arvostaa yhteistyötä, jota saamme teidän kanssanne tehdä.

Karanteeni

Iso joukko oppilaita ja henkilökuntaan kuuluvia on ollut karanteenissa 1,5 viikkoa. Jakso on ollut monelle raskas ja harmillinen. Opiskelu ja työnteko on usein vaikeampaa ja arkea harmittavat rajoitteet vapaaseen liikkumiseen. Onneksi karanteeni on päättymässä tänään. Meidän tiedossamme ei ole jatkotartuntoja. Maanantaina koulu jatkuu koko porukan voimin.

Karanteeni teki hyvin näkyväksi sen, mitä tarkoittaa, kun pidämme ikäryhmät erillään, mutta järjestämme luokka-asteelle opetussuunntelman mukaista opetusta. Oppilaat työskentelevät monenlaisissa ryhmissä oppiaineeseen liittyvistä (valinnaiset kielet, katsomusaineet, muut valinnaisaineet jne.) ja pedagogisista syistä (erilaiset ryhmittelyt varsinkin äidinkielessä ja matematiikassa). Tällöin yksikin aikuinen tai oppilas voi lyhyessä ajassa altistaa monia henkilöitä koronalle.

Kouluun tulee yhä räkäisiä oppilaita

Me toivomme, että oppilaat, joilla on oireita hengitystieinfektiosta jäisivät kotiin. Tämä on hallituksen ja Vantaan perusopetuksen suositus myös. Me ymmärrämme, että se voi olla hankalaa, kun lapsi olisi koulukuntoinen. Toisaalta, jos kyseessä onkin korona, hankaluus on moninkertaista ja hyvin monelle henkilölle.

Koulukoulu -verkkokurssi vanhemmille

Oppiva-verkosto on laatinut verkkokurssin, jonka avulla vanhemmat voivat tutustua nykykouluun. Sen tarkoitus on avata sellaisia seikkoja, jotka ovat koulussa muuttuneet sen jälkeen, kun vanhempi-ikäiset ovat koulua käyneet. Suosittelemme tutustumista. Kirjaudu osoitteessa https://koulukoulu.fi/

Etäopetus ei ole perusopetuslain mukaista toimintaa

Moni huoltaja haluaisi lapsensa etäopetukseen tässä koronatilanteessa. Minä rehtorina en saa päättää etäopetuksesta, se ei ole perusopetuslain mukaista toimintaa. Meillä on poikkeusjärjestelyt, jotka koskevat vain sellaisia tilanteita, joissa joko oppilas tai vanhempi kuuluu riskiryhmään. Tällöin päätös etäopetuksesta perustuu aina lääkärintodistukseen. Lomalla olevat oppilaat, ovat lomalla ja tekevät siellä tehtäviä omaan tahtiinsa huoltajan valvonnassa. Opettajat usein auttavat lomalaista siten, että kertovat, mitä tehtäviä kannattaa tehdä ja opiskella.

Siivous korona-aikana

Vantaan perusopetus on tilannut lisäsiivousta korona-aikaan. Se kohdistuu kaikkiin niihin pintoihin, joita oppilaat ja henkilöstö koskettelevat päivän mittaan; ovenkahvat, kaiteet, valokatkaisijat jne. Nämä puhdistetaan päivittäin.

Tehovalvontaa koululta poistumisiin

Valvomme lähiviikkoina tehostetusti välituntisin sitä, etteivät oppilaamme poistu koulun alueelta. Käymme matalalla kynnyksellä kasvatuskeskusteluita ja pidämme jälki-istuntoja. Saamme nimittäin viikottain viestejä läheisestä taloyhtiöstä oppilaittemme asiattomasta toiminnasta heidän pihoillaan. Yritämme ryhdittää omaa toimintaamme, jotta oppilaamme eivät häiritsisi tai sotkisi.

Kauniiden syyspäivien toivotuksin,

Ylästön henkilöstön puolesta,

Satu Ollila

  • Julkaistu: 08.10.2020

Ylästön koulu

Käyntiosoite: Ollaksentie 29 B 01690 Vantaa

Postiosoite: Ylästön koulu, PL 8507

01030 Vantaan kaupunki

Rehtori: Satu Ollila,
040 5212754, satu.ollila@vantaa.fi

Virka-apulaisrehtori: Essi Mellin,
050 3124479, essi.mellin@vantaa.fi

Koulusihteeri: Niina Valve,
040 6523296, niina.valve@vantaa.fi

Puhelinnumerot:

Sähköposti: