Variassa osataan! Hyvinvointiteknologia-webinaarissa uuden äärellä

15.11.2021

Vantaan ammattiopisto Varia ja Laurea AMK järjestivät yhdessä torstai aamupäivällä 11.11.2021 verkossa hyvinvointiteknologia-tapahtuman, joka oli suunnattu oppilaitoksiemme lähihoitajille sekä sairaanhoitajillle. Oli hienoa nähdä webinaaarissa mukana useita yritysyhteistyökumppaneitamme, kuten Foibekartano, Evondos ja AddSecure. Järjestysvastuusta johtuen en päässyt täysin keskittymään muihin puheenvuoroihin, mutta kaiken kaikkiaan mukana oli paljon mielenkiintoisia esityksiä ja sisältöjä, ja näkyihän webinaarissa myös Varian dronella kuvaama ja editoima video Luukin kauniista maisemista. Tässä kirjoituksessa haluan kuitenkin keskittyä meidän Varialaisten tuottaman osuuden sisältöön ja tuoda esille sitä huikeaa osaamista, jota meidän oppilaitoksessamme on.

Kun webinaaria lähdettiin keväällä suunnittelemaan, päätimme jo silloin tehdä oman osuutemme uudella tavalla. Vielä silloin en olisi itsekään uskonut millaiseen live-vetoon oikein päätyisimmekään. Hyvinvointiteknologia-tiimin mottomme, kaikki onnistuu, todellakin pitää paikkaansa. Hyvinvointiteknologia-tiimimme koostuu tieto- ja viestintätekniikan opettajista ja työnohjaajista sekä sosiaali- ja terveysalan opettajista. Halusimme rohkeasti lähteä kokeilemaan hieman erilaista tapaa toteuttaa webinaaria. Aiheenamme oli hyvinvointiteknologia kokeiluja Variassa, joten halusimme tuoda esille laitteet ja tuotteet käytännön tasolla. Haluankin valottaa hieman ”behind the scenes- verhoa”, mitä kaikkea vaaditaan, jotta noin 30 minuutin suora livelähetys hyvinvointiteknologia-luokasta onnistuu. Lisään myös loppuun listan Varian esitellyista tuotteista ja Varian osuuden sisällöstä.

Perinteisen PowerPoint-esityksen sijaan valitsimme live-lähetyksen, joka vaati muun muassa kymmeniä tunteja kaapelointia, käsikirjoittamista, mikkien testausta, laitteisiin tutustumista, harjoitusläpivetoja, valosuunnittelua, dronelennätyksiä, ennakkomateriaalin äänittämistä, haastattelujen harjoittelua, kellolla minuutilleen eri pisteiden kestojen mittaamista ja paljon paljon muuta. Jokaisella osallistujalla oli oma tärkeä rooli. Opiskelijamme vastasivat oman laitteen ja pisteen esittelystä ja esille tuomisesta. Opiskelijat tarinallistivat ja näyttelivät loistavasti. Lisäksi opiskelijamme Katri oli jokaisella pisteellä kertomassa tuotteesta tai haastattelemassa opiskelijoita, ja pääsihän Katri myös näyttelemään keittiökohtauksessa.

Studioemäntänä toimi opettajamme Terhi, joka piti pisteiden välissä homman kasassa ja oli kanssani tehnyt käsikirjoituksen sisällön sekä vuorosanat. Opettajamme Olli veti huikean live-lennätyksen mini-dronella ja katsojat pääsivät erilaisesta perspektiivistä tutustumaan luokkaamme ja esiteltäviin laitteisiin. Meillä oli myös oma ohjaaja, opettajamme Jarno, joka huolehti, että koko show eteni odotetulla tavalla. Hän veti verhoja ja hyppäsi myös tarvittaessa kameran toiselle puolelle. Opettajamme Jarkko pääsi lennosta kameramieheksi, kun opiskelija estyi viime hetkellä tästä todella vaativasta usean eri pisteiden kuvaushommasta. Oli myös hienoa saada mukaan tulevaisuuden sairaala -esittelyyn ja haastatteluun edelliseen hyvinvointiteknologia-koulutukseen osallistuneet opiskelijat. Tulevaisuuden sairaalan paketista ja ennakkovalmisteluista vastasi Terhi yhdessä edellisen kurssin opiskelijoiden kanssa. Jos sanotaan, että kaiken takana on nainen, voisin sanoa, että live-vedossa kaiken takana on toimiva tekniikka. Tekniikasta vastasi työnohjaajamme Roni sekä Harry, jotka omalta pääkallopaikaltaan siirsivät vuoroa kameralta toiselle huomioiden mikkien sijainnin ja määrän. Mikä vastuu ja osaaminen heillä onkaan, kolme eri kameraa, kolme eri mikrofonia, livekuva dronesta ja muuttuvat tilanteet.

30 minuutin live-veto vaatii siis todella paljon työtä ja erilaista osaamista. Opiskelijoiden näkökulmasta haluan nostaa esille sen, että vaikka laite-esittely livessä kesti 1-3 minuuttia, oli jokaisen laitteen toimintoihin, käyttöönottoon yms. tutustuttu kolmen viikon aikana useita tunteja. Lisäksi kaikilla opiskelijoilla oli mahtavaa heittäytymistä ja rohkeutta lähteä esiintymään.

Myös me opettajat teimme ison ponnistelun live-vedon onnistumiseksi. Roboboost-osahankkeen projektivastaavana olen äärettömän ylpeä meidän tiimistämme, venymisestä ja siitä osaamisen määrästä. Myös omaan reppuun tarttui mieletön määrä uusia kokemuksia ja oppia, miten tällaista live-lähetystä suunnitellaan ja toteutetaan. Ja kyllä sitä lensi perhosia itsellänikin vatsassa, kun pääsin avaamaan meidän Varian osuuden tervetulopuheenvuorolla.

Haluan siis lausua isot kiitokset opiskelijoille sekä hyvinvointiteknologia-tiimillemme. Webinaarin chatissa luki muun muassa, ”ihan huikee toteutus kaikilta osin, kiitos Varia!”. Näihin sanoihin on helppo yhtyä, olen täysin samaa mieltä. Oli ilo järjestää messut kanssanne. Variassa osataan!

Roboboost-osahankkeen projektivastaava Henna Varonen

‍Kuva (Henna Varonen): Valmistautumassa hyvinvointiteknologia-webinaarissa Varian osuuden live-vetoon

Etualalla kamera ja kaksi opettajaa, luokkatilassa pöydän ääressä kaksi opiskelijaa hyvinvointiteknologialaitteiden kanssa valmistautumassa esittelyyn

Tuotteet:
Moto Tiles-liikuntalaatat
Memoera Tariner
Paro Robottihylje
Auxivo liftsuit eksoskeleton
Älylusikka gyenno, AddSecure turvalaitteet, Doro-puhelin sekä pienoisapuvälineet
VR-lasit (Human body)
Menumat
Mini-dronelennolla esittelyssä myös mm. Evondos lääkeannostelurobotti ja NAO-robotit.
Varian ohjelma:
VARIA:
11:15 Kamera 1 – Tervetuloa (Henna) - 1min
11:16 Kamera 4 - “Seuraavaksi” (Henna) & Drone-video LIVE luokasta - 3min
11:20 Kamera 1 - MotoTiles - esittely (Henna) Pelaajat Farzana ja Raissa, selostaja Katri – 5min
11:25 Kamera 2 – Memoera, esittely (Terhi) - “mennään katsomaan Memomeraa”
Kamera 3 - Selostajat Alex ja Antero
11:29 Kamera 2 – Paron esittely (Terhi) - “Mennään katsomaan Paroa”
Kamera 3 – Haastattelija Katri, Alex Paron käyttäjänä
11:30 Kamera 2 – Auxivon esittely (Terhi) - “Mennään katsomaan sitä”
Kamera 3 – Asiakas Henna, Elsa käyttäjänä
11:32 Kamera 2 - Keittiötilanne esittely (Terhi)
Kamera 3 – Katrin ja Samin keittiö
11:33 Kamera 2 – VR-ympäristöesittely (Terhi)
Kamera 3 – Selostaja Katri, pelaaja Joonas, VR esittely Jarno
11:34 Tulevaisuuden sairaala –tallenne jaetaan Zoomissa
11:35 Kamera 2 – Menumat esittely (Terhi)
11:36 Menumat –tallenne jaetaan Zoomissa
Kamera 2 – Ohjataan it pisteelle
11:37 Kamera 1 – Roni ja Harry Haastis (Jarno)
11:40 Kamera 2 – Loppu sanat ja pusut

Aviapoliksen toimipiste

Rälssitie 13

01530 Vantaa

Hiekkaharjun toimipiste

Tennistie 1

01370 Vantaa

Koivukylän toimipiste

Talvikkitie 119

01360 Vantaa

Myyrmäen toimipiste

Ojahaantie 5

01600 Vantaa

facebook twitter instagram youtube