Luokkakokousbrunssi ja Vantaan tallentajat 1974

Luokkakokousbrunssi lähti liikkeelle Kulttuuritehdas Vernissan kanssa suunnitellusta yhteistyöstä. Ajankohdaksi haluttiin Euroopan kulttuuriympäristöpäivät syyskuussa 2018. Mukaan otettiin Kahvi Charlotta Vernissa, jossa on tarjolla suosittu brunssi sunnuntaisin. Neljäs yhteistyötaho oli Vantaa 50 -hanke. Järjestimme kulttuuriympäristöteemaisen luokkakokousbrunssin vuonna 1974 -syntyneille, jotka siis täyttävät 50 vuotta yhtä aikaa Vantaan kaupungin kanssa. Paikalla oli musiikkia, ruokaa ja keskusteluita vantaalaisesta ympäristöstä luokkakokousväen nuoruusaikoina.

Luokkakokousbrunssin pohjalta perustettiin Facebookiin Vantaan tallentajat 1974 -ryhmä, jonne kutsuttiin vuonna -74 -syntyneitä. Heidän kanssaan tavattiin kaupunginmuseolla kahdesti syksyllä 2018 ja kerran syksyllä 2019. Tapaamisissa keskusteltiin kaupungin kehityksestä, lapsuudesta, liikunnasta, leikistä, asumisesta, elämisestä, muutoksesta, säilymisestä – kaikesta arjesta ja vantaalaisuudesta, siitä millainen paikka Vantaa on asua ja elää. Keskustelut tallennettiin Vantaan kaupunginmuseon arkistoon, josta niitä voidaan hyödyntää tuleviin näyttely- ja tutkimusprojekteihin.

Vantaan kulttuuriympäristölinjaukset

050 302 6720

Projektikoordinaattori

Maiju Hautamäki

Vantaan kaupunginmuseo

Hertaksentie 1

01300 Vantaa

facebook twitter instagram