Kuninkaan piknik

Kustaa III:n puisto, Kuusijärvi · Aika 9.6.2019 klo 13:00 - 16:00

KUNINKAAN PIKNIK

Milloin? Sunnuntaina 9.6.2019 kello 13-16

Missä? Kuusijärven eteläpuoli, Kustaa III:n puisto (ks. saapumisohje)

Vuonna 1775 kuningas Kustaa III matkasi Suurta rantatietä pitkin kohti Viipuria, kun näki upean maiseman ja halusi pysähtyä siihen piknikille. Tuo paikka on merkitty myös karttoihin, ja näin tarina kuninkaan piknikistä on säilynyt aina näihin päiviin saakka. Kuninkaan piknik tapahtui nykyisen Kuninkaanmäen alueella, Kuusijärven eteläpuolella.

Tarinasta inspiroituneena Vantaan Kylli -hanke yhdessä Vantaan kaupunginmuseon kanssa järjestävät samalla paikalla kuninkaan piknikin sunnuntaina 9.6.2019. Piknik-eväät voi valmistaa ja tuoda itse paikalle tai voit ostaa valmiin piknik-paketin tapahtuman yhteistyökumppanilta Cafe Kuusijärveltä saapuessasi. Rennon oleskelun ja eväiden nauttimisen lisäksi pientä puuhaa on järjestetty niin lapsille kuin aikuisillekin. Piknikille voi halutessaan pukeutua teeman mukaan kuninkaiksi ja kuningattariksi.

Tarjoamme vettä ja mehua paikan päällä ilmaiseksi. Tuothan oman mukisi mukana, paikalla rajallinen määrä kertakäyttöastioita. Muistathan myös huolehtia omat roskat roskiksiin tapahtuman jälkeen.

Pientä puuhaa kaiken ikäisille:

Kulttuuriympäristön temppurata lapsille

Kepparirata ja keppareita lapsille ja aikuisille

Vantaan historia -tietovisa aikuisille

Saapumisohje:

Bussit Helsingistä Kuusijärvelle 731N, 738K, 739V ja 739.

Saapuessasi näillä busseilla tai omalla autolla Kuusijärvelle, tulet järven pohjoispuolelle. Tapahtuma järjestetään Kuusijärven eteläpuolella. Voit kävellä kumpaa tahansa järven reunaa pitkin kulkevaa polkua (lännen kautta n. 900 metriä, idän kautta n. 700 metriä) tapahtumapaikalle. Reiteillä on opasteet. Järven eteläpäädyssä reitit kohtaavat ja nousevat ylös kohti Kustaa III:n puistoa.


Vantaan kulttuuriympäristölinjaukset

050 302 6720

Projektikoordinaattori

Maiju Hautamäki

Vantaan kaupunginmuseo

Hertaksentie 1

01300 Vantaa

facebook twitter instagram