Vantaan historiakävelyt kesällä 2020

Sukella mukaan Vantaan tarinaan yhden opastuksen tai koko sarjan verran. Vantaan monikerroksisesta historiasta löytyy herkullisia tarinoita kivikaudelta katutaiteeseen. Uskalla antaa Vantaan valloittaa!

Noin tunnin mittaisten kierrosten oppaina toimivat Vantaa-Seuran ja Vantaan kaupunginmuseon asiantuntijat.

Koronapandemian takia rajoitamme kierroksille osallistujien määrän 30 henkilöön. Kierroksille on pakollinen ennakkoilmoittautuminen: info@vantaaseura.fi. Kierroksilla huomioidaan turvavälit. Ethän osallistu, jos tunnet itsesi vähääkään sairaaksi.

Koronakesän bonuksena historiakävelyjä tuotetaan myös Vantaa-kanavalle.

Kesän 2020 ohjelma:

To 11.6. klo 17.30 Korson monet kasvot

Korsossa on aina sattunut ja tapahtunut. Korsolla on yli satavuotias historia yhtenä Vantaan ensimmäisistä pientaloesikaupungeista. Korson monet kasvot paljastuvat kaduilla ja rakennuksissa, jotka kertovat niin sodan kauhuista kuin elämisen arjesta.

Lähtöpaikka: Korson Wanha Asema, Urpiaisentie 1B

25.6. Tikkurila – Teollisuudesta kuntakeskukseen

Rautatie teki Tikkurilasta keskuksen, joka houkutteli tehtaita Keravanjoen varteen. Rakentuvan jokivarren ohi kuljetaan kohti alueen 1950-luvun rippeitä ja kuntakeskusta.

Lähtöpaikka: Vernissan Kahvi Charlotta, Tikkurilantie 36

2.7. klo 12.00 Vantaankoski

Vantaankosken kuohuja ovat katselleet niin kivikautiset kannibaalit, teollisuuden väki kuin pitäjän koululaisetkin, puhumattakaan lukuisista Kuninkaantien matkalaisista. Opastuksella kuulet myös Vantaan nimen tarinan.

Lähtöpaikka: Ravintola Kuninkaan kartano, Voudintie 1

13.8. klo 17.30 Keimolanmäki – moottoriradan varrella

Modernin asuinalueen katulinjoissa on säilytetty vanhan moottoriradan muoto. Taide ja valokuvat ovat vallanneet rallikilpailujen nostalgisen lenkin, joka kierretään kierroksella.

Lähtöpaikka: Moottoriradan valvontatorni, Keimolanmäki

20.8. klo 17.30 Kaivoksela – Rautakaivosten lähiö

Vantaan rautainen sydän, Sillbölen avolouhos oli aikansa merkittävin rautamalmin lähde ja nykyisin yksi Vantaan teollisen historian näkyvimmistä muistomerkeistä, jonka mukaan Kaivoksela on nimensä saanut.

Lähtöpaikka: Kaivokselan liikuntapuisto, Luolapolku 6. Kierros päättyy Kaivokselan ostarille.

27.8. klo 17.30 Myyrmäki – Kivikaudesta katutaiteeseen (Why so Myrtsin yhteydessä) TÄYNNÄ

Myyrmäki sijaitsi kivikaudella meren rannalla ja alueella suoritetut mittavat arkeologiset kaivaukset kertovat hylkeenpyytäjien elämästä ja kuolemasta. Mitä muinaisesta Myyrmäestä on edelleen nähtävillä katutaiteen värittämässä Myyr Yorkissa?

Video-opastus Myyrmäen muinaismerenrannoille Vantaa-kanavalla.

Lähtöpaikka: Ravintola Wanda's, Liesikuja 5

3.9. klo 17.30 Länsimäen linnoitukset TÄYNNÄ

Ensimmäisen maailmansodan aikana pääkaupunkiseudulle rakennettiin mittavat maa- ja merilinnoitusvyöhykkeet. Länsimäessä on säilynyt merkittävä sotahistoriallinen linnoitus, jonka rakennelmien partaalla kuullaan ensimmäisestä maailmansodasta Vantaalla.

Lähtöpaikka: Pallastunturintien ja Tykkikujan risteys, Länsimäki

13.9. Jokiniemen muinaispuistopäivän opastukset

alkaen klo 12.15

Hakkilan kivisillan viereinen Ikikallio voisi kertoa meheviä tarinoita kivikaudesta 1900-luvulle saakka. Muinaispuistopäivän ja Euroopan kulttuuriympäristöpäivän opastuksilla tutustutaan kivikauteen, Hakkilan kivisiltaan ja Kuninkaantiehen sekä Haxbölen keskiaikaiseen kyläasutukseen.

Lähtöpaikka: Jokiniemen muinaispuisto, Tikkurilantie 20

Virtuaaliset historiakävelyt:

Kuusijärvellä on kiehtova historia, johon liittyy kuninkaita, traagisia neitoja sekä ainakin yksi miekkansa kadottanut ratsumies. Virtuaalikierrokselle pääset Kati Tyystjärven opastuksessa: Kuusijärvi

Hämeenkylän kartanon kierroksella tutustutaan alueen rakennusten ja asukkaiden värikkäisiin vaiheisiin. Kuka maisteli sokerijuurikkaita? Ketä lyötiin halolla päähän? Virtuaalikierrokselle pääset Pia Vuorikosken opastuksessa: Hämeenkylän kartano

Koivukylän suuralueen kierroksella kurkistetaan Koivukylän, Asolan, Rekolan ja Havukosken historiaan. Mitä Rekolan Antti sai vastineeksi, kun hän lahjoitti maitaan kirkolle? Mistä Peijaksen sairaalan nimi on peräisin? Oppaana Maiju Hautamäki: Koivukylä

Kivikausi on myyrmäkeläisten arjessa koko ajan ympärillä ja jalkojen alla, mutta silti näkymättömissä. Arkeologi Andreas Koivisto auttaa opastuksellaan meitä huomaamaan esihistorian jäljet: Myyrmäki

Historiakävelyt ovat Vantaan kaupunginmuseon, Kylli-hankkeen, Vantaa-Seuran sekä VisitVantaan yhteisesti tuottama tapahtumasarja.

  • Julkaistu: 27.05.2020
  • Päivitetty: 27.08.2020

RSS facebook twitter instagram youtube