Tero Levo

Opettaja Tero Levo

Minua kiinnostaa kuvantekeminen kaksiuloitteiselle pinnalle piirtäen, maalaten tai tietokoneen avulla. Olen opiskellut kuvataidetta Lahden taideinstituutissa (AMK) ja suorittanut kuvataidekasvatuksen opintoja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Olen koulutukseltani taiteen maisteri (2016) ja kuvataiteilija (2012).

Opetan Vantaan aikuisopistolla kuvataiteeseen sekä tietotekniikkaan ja mediaan liittyviä kursseja, kuten öljy- ja akryylivärimaalausta, piirtämistä ja kuvankäsittelyä Adoben ohjelmilla. Näitä samoja aihepiirejä hyödynnän itse vapaa-ajallani omissa taideprojekteissani. Opetuksessani pyrin olemaan perusteellinen, asiantunteva ja helposti lähestyttävä. Ajattelen, että mitä tahansa asiaa voi oppia, kun vaan harjoittelee riittävästi ja tutkii uteliaasi aihetta. Minkä tahansa uuden asian oppiminen vaatii toki aikaa, ja siksi heti ei ole tarpeen kurkottaa liian korkealle. Monesti alussa on hyvä ottaa haltuun aiheen perusteet ja ajatella, että tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa. Jos joskus tapahtuu jotakin odottamatonta, se ei ole haitaksi vaan paremminkin lisää kokemuksia aiheesta. Ajan myötä oppimista tapahtuu kaikilla.

Omaperäisyys ja itseilmaisu ovat tärkeitä asioita luovassa työskentelyssä. Siksi toinen tärkeä asia opetuksessani on se, että jokaisen tulisi saada olla oma itsensä, mitä ikinä tekeekään. On hyvä pyrkiä löytämään sellaisia tapoja ja ratkaisuja, jotka sopivat itselle osaksi omaan kädenjälkeä, kuin tapoja jotka sopivat jollekin toiselle. On hyvä säilyttää avoimuus, rentous ja mielenkiinto aihetta kohtaan. Taiteessa ei ole yhtä ainoaa ja oikeaa vastausta, vaan paremminkin löytyy erilaisia käsityksiä ja mahdollisia suuntia löytää sopiva ratkaisu. Siksi kuvataide on monimuotoinen ja kiinnostava aihe, jota voi harrastaa vuodesta toiseen.

Minusta voit katsoa lisää osoitteesta https://terolevo.wordpress.com, josta löytyy omaa taiteellista työskentelyäni eli maalauksia, näyttelykuvia ja myös muutama videoteos. Toivottavasti tapaamme jollakin kurssilla!

Tutustu Teron kursseihin ilmonet.fi-palvelussa.

Asiakaspalvelu

puh. 09 8392 4342, aikuisopisto@vantaa.fi

Asiakaspalvelu avoinna: ma–to klo 12–15 ja pe 12–14

Vantaan opistotalo, Lummetie 5

PL 4506

01030 Vantaan kaupunki

Vantaan opistotalon vahtimestari:
040 561 7125

Opiston taidekeskuksen vahtimestari:
043 827 1254

Myyringin vahtimestari:
043 825 0873

Seuraa meitä somessa!

FACEBOOK:
@vantaan.aikuisopisto

INSTAGRAM:
@vantaanaikuisopisto #vantaanaikuisopisto

Pisto-gallerian aukioloajat: ma 14-20, ti-to 10-20, pe 10-13, la 10-14 ja su silloin kun taidekeskuksessa on opetusta.

facebook instagram youtube