Tikkurilan soittokunta 75 vuotta – juhlavuosi kahdessa osassa

23.11.2021

Tikkurilan soittokunta perustettiin loppuvuonna 1945, joten tästä vantaalaisen musiikkielämän merkkitapahtumasta tuli viime vuonna kuluneeksi 75 vuotta. Orkesterilla oli tosin ollut edeltäjänsä Tikkurilassa jo itsenäisyyttä edeltävältä ajalta lähtien. Nykymuotoinen, poliittisesti ja aatteellisesti sitoutumaton orkesteri perustettiin kuitenkin heti sotien jälkeen. Siitä saakka orkesteri on toiminut keskeytyksettä, mikä tekee Tikkurilan soittokunnasta Vantaan vanhimman yhtäjaksoisesti toimineen orkesterin.

Tulevaisuusakatemia työssään

Ideoita merkkipaalun juhlistamiseksi etsittiin maaliskuussa 2019 pidetyssä orkesterin lauantaiharjoituksessa. Siellä kirjoitettujen nimettömien lappujen perusteella juhlavuositoimikunta (joka innostuneen työnteon vallassa muutti nimensä TixiBandin Tulevaisuusakatemiaksi) jatkoi suunnittelua. Jatkokehittelyyn päätyneitä asiasanoja olivat mm. ”totuus löytyy torvesta”, ”katu-/tori-/kauppakeskustapahtuma”, ”toivekonsertti”, ”tanssiaiset” ja ”uutta ja vanhaa vuosien varrelta”.

Tuore Tulevaisuusakatemia suunnitteli juhlallisuuksia innokkain viestiketjuin ja piknik-henkisin tapahtumin. Ideoita sinkoili. Esillä olivat mm. flashmob-esiintymiset, pienyhtyekeikat, esiintymiset uimahalleissa, junissa, kauppakeskuksissa jne. Tietenkin oman osansa suunnittelusta vei varsinaisen juhlakonsertin ideointi konserttipaikkoineen ja mahdollisine solisteineen.

Tikkurilan Soittokunta-TixiBand

75-juhlavuosi käynnistyi helmikuussa 2020 perinteisillä Tikkurilan lukion Vanhojen tansseilla. Tanssien parissa pysyttiin sen jälkeenkin, kun Tikkurilan soittokunta palasi juurilleen, suuren yleisön tanssiorkesteriksi. Sotien ajan tanssikiellon purkauduttua orkesteri järjesti helmikuussa 1946 ensimmäisenä esiintymisenään laskiaistanssit. Tapahtumasta järjestettiin uusintaotto Puistokulmassa lauantaina 22.2.2020, ja näin tanssikansa pääsi maistamaan nykyisin hyvin harvinaista musiikillista herkkua, suuren orkesterin tanssisointia. Tuvassa oli mukavasti väkeä koko päivän ankarasti piiskanneesta talvimyrskystä huolimatta. Soittajat olivat lavalla kuin sillit suolassa, ja tunnelma oli lämmin ja energinen. Tanssijoita riitti loppuun asti, olisipa musiikkia toivottu kolmen setin jälkeen pidemmäksikin aikaa. Juhlavuosi oli alkanut lupaavasti ja näyttävää jatkoa odoteltiin. Vähänpä vielä tuossa vaiheessa aavistettiin, että tanssikielto tekisi pikaisemman paluun kuin kukaan osasi pelätäkään.

Juhlavuosi keskeytyy

Tanssikeikkojen jälkeen pidettiin vielä kolmet harjoitukset, joissa alettiin valmistautua huhtikuisiin kevätkonsertteihin, joihin solistiksi oli saatu Sonja Lumme. Torstaina 12. maaliskuuta sitten kaikki tapahtumat keskeytettiin maahan rantautuneen vakavan viruksen takia. Juhlavuosi oli katkennut alkuunsa, eikä suunniteltujen tapahtumien uusista mahdollisista ajankohdista ollut mitään tietoa.

TixiBand

Elokuussa 2020 soittajisto kokoontui suunnitteleman juhlavuoden jatkoa. Näytti siltä, että harjoitukset saadaan aloittaa, kunhan etäisyydet pidetään suurina ja hygieniasta pidetään tarkkaa huolta. Kymmenkunta soittajaa oli kuitenkin ilmoittanut jäävänsä tauolle, kunnes tilanne rauhoittuisi. Juhlakonsertti oli suunniteltu pidettäväksi tulevassa marraskuussa. Se päätettiin siirtää vuodella eteenpäin, sillä soittajia ei poikkeuksellisessa tilanteessa riittänyt kaikkiin sektioihin. Niin vajaalla kokoonpanolla juhlaohjelman esittäminen olisi ollut käytännössä mahdotonta. Päätös osoittautui viisaaksi, sillä marraskuun loppupuolella toiminta jälleen keskeytyi.

Harjoituksia saatiin kuitenkin syksyllä pitää. Viikko toisensa jälkeen parikymmentä soittajaa tuli uskollisesti paikalle, vaikka esiintymisistä ei ollut tietoa. Soittaminen oli jotenkin normaalia rauhallisempaa, kun tavanomaista aikataulupainetta ei ollut. Oli aikaa keskittyä viritysharjoituksiin, kuunnella rauhassa orkesterin sointia ja tutustua uuteen ohjelmistoon. Jotain tavoitettakin oli kuitenkin vajaasta porukasta huolimatta yritettävä keksiä, ja niinpä päädyttiin tekemään Halloween-video. Videolla soitettiin Queenin Bohemian Rhapsodya, ja taustalla kulki hieman karmiva tarina. Video kuvattiin ja äänitettiin omalla kalustolla ja sen leikkasi soittajien perhepiiristä löytyvä timantinkova elokuvaleikkaaja. Videosta tuli hauska ja se on edelleen katsottavissa TixiBandin YouTube-kanavalla.

Joulu alkoi lähestyä, ja tiedettiin että ainakaan pidempiä joulukonsertteja ei voitaisi järjestää. Pienimuotoista konserttia ehdittiin kuitenkin suunnitella pidettäväksi Pyhän Laurin kirkossa joulukuun alussa. Kirkko oli jo varattu ja pienellä ryhmällä toimiva, täysin soitinmusiikista koostuva ohjelmisto kasattu, kun rajoitukset jälleen leikkasivat idealta siivet. Jouluohjelmistosta ehdittiin kaapata yksi kappale videolle, Have Yourself A Merry Little Christmas, josta tehtiin eräänlainen jäähyväissinfonia: soittajat poistuvat videolla ennenaikaiselle joulutauolle yksi toisensa jälkeen. Lopussa jäljellä on enää neljä soittajaa. Esko Heikkisen mainio sovitus kappaleesta toimi loppuun asti, vaikka soittajat lähtivät kävelemään ryhmästä toisensa jälkeen.

Keväällä 2021 ei harjoituksia voitu edelleenkään järjestää. TixiBand ei myöskään lähtenyt opettelemaan virtuaaliorkesterina toimimista, vaan odotteli kärsivällisesti tautitilanteen helpottumista ja rajoitusten purkua. Kesää kohti mentäessä rokotukset pääsivät hyvin vauhtiin ja alkoi näyttää, että syksyllä päästäisiin jatkamaan alkuunsa keskeytynyttä orkesterin pitkän taipaleen juhlintaa.

Paluu estradille

Syyskauden harjoitukset aloitettiin syyskuun alkupuolella. Ensimmäinen esiintyminen oli lokakuussa Vantaan VetRes-järjestön perinteinen isänmaallisen musiikin konsertti. Sali oli täynnä ja tunnelma lämmin. Jälleen kerran saimme olla todistamassa, ettei elävälle yleisölle konsertoimisen iloa voita mikään.

Orkesteri valmistautuu paraikaa täyttä häkää 75-vuotisjuhlakonserttiin, joka pidetään Martinus-salissa sunnuntaina 5.12.2021 klo 18. Solisteina ovat Mikael Konttinen ja Hanna Ahponen. Ohjelma on viihdyttävä kokonaisuus, joka näyttää suuntaa jo tuleville puhallinviihteen vuosille Vantaalla. Liput ovat myynnissä Lippu.fi -palvelussa.

Tikkurilan Soittokunta-TixiBand

Joulun alla orkesteri esiintyy vielä Kauneimmissa joululauluissa Tikkurilan kirkossa 12.12. klo 19:30 sekä mahdollisesti kynttiläuinnissa Tikkurilan uimahallissa. Uimahallikeikkoja Tikkurilan soittokunta teki jo 1970-luvun alkupuolella tuolloin uudenkarheassa, vain parin vuoden ikäisessä hallissa. Uimahalli ja Vantaan kaupunki innostuivat ideasta saada jälleen pehmeäsointista puhallinmusiikkia kynttiläuintien tunnelman virittäjäksi, joten odotamme innolla tätä uusvanhaa esiintymismuotoa, samoin kuin yleisöä, joka on tullut paikalle ehkä hieman erilaisin miettein kuin keskimääräinen konserttiyleisö.

Tikkurilan lukion Vanhojen tanssit tanssitaan jälleen helmikuussa. Sama tapahtuma on kuitenkin poikkeuksellisesti luvassa jo tämän vuoden joulukuun alussa, sillä silloin tanssitaan viime helmikuulta myöhemmäksi lykätyt tanssit. Joulukuun alkupuoli tuleekin olemaan soittajillemme melko tixinen, sillä samaan aikaan työn alla silloin ovat niin juhlakonsertin ohjelma, vanhojen tanssit kuin joulunajan esiintymisetkin. Kuluneen poikkeusajan jälkeen kaikkien esiintymisten suunnittelu on kuitenkin silkkaa iloa.

Jo kahteen kertaan siirretty TixiBandin kevätkonsertti ”Eläköön Elämä ja TixiBand!” järjestetään Malmitalolla lauantaina 9.4.2022, solistina siis Sonja Lumme. Liput tähänkin konserttiin ovat jo myynnissä.

Tixiband

Vapaamuotoisemmat ulko- ja muut yleisten tilojen esiintymiset saavat jatkoa kesällä 2022. Varmasti keksitään uusiakin tapoja tarjota ihmisille musiikin riemua ja lohtua kaiken eristyneisyyden jälkeen. Varmaa on vain, että tikkurilalainen elävä puhallinmusiikki on vahvoissa kantimissa ja katsoo luottavasti tulevaisuuteen. Soittokunnan 100-vuotisjuhlallisuuksien suunnittelu alkanee piakkoin kolmelle vuodelle jakautuneen 75-vuotisjuhlan päätyttyä. Ajankohtaa ja paikkaa juhlavuoden karonkalle ei tosin ole ihan vielä uskallettu varata.

Toivomme ja uskomme, että me soittajat ja meidän kuulijamme löydämme jälleen piakkoin toisemme niin vanhoissa kuin uusissakin merkeissä. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi kaikkiin musiikillisiin rientoihimme niin juhlavuoden yhä vain jatkuessa kuin aina sen jälkeenkin.

24.10.2021 Panu Matilainen, TixiBandin kapellimestari

Kuvat: Jaakko Paarvala

Tixiband

Asiakaspalvelu

puh. 09 8392 4342, aikuisopisto@vantaa.fi

Asiakaspalvelu avoinna: ma–to klo 12–15 ja pe 12–14

Vantaan opistotalo, Lummetie 5

PL 4506

01030 Vantaan kaupunki

Vantaan opistotalon vahtimestari:
040 561 7125

Opiston taidekeskuksen vahtimestari:
043 827 1254

Myyringin vahtimestari:
043 825 0873

Seuraa meitä somessa!

FACEBOOK:
@vantaan.aikuisopisto

INSTAGRAM:
@vantaanaikuisopisto #vantaanaikuisopisto

Pisto-gallerian aukioloajat: ma 14-20, ti-to 10-20, pe 10-13, la 10-14 ja su silloin kun taidekeskuksessa on opetusta.

facebook instagram youtube