”Minusta tuli aivan ryijyfani!”

16.12.2020

”Ryijy ommellen tai kehyskudonnalla”- kurssilla valmistui Tikkurilan Opistotalolla ryijyjä syksyn 2020 aikana. Ryijyn ompelu ja kutominen on tuonut ihania rauhallisen keskittymisen hetkiä arjen keskelle. Kurssin opettajana toimii tekstiilitaiteilija Raija Rastas. Kevään 2021 ryijykurssi löytyy Ilmonet.fi-palvelusta. Tervetuloa kurssille!

Lue kuinka opiskelijat kertovat itse omista töistään ja niiden valmistuksesta.

Paula ”Syysaamun kaste” (kuva: Raija Rastas)

"Olen eläkkeellä oleva Paula ja innostuin opiskelemaan ryijyn valmistusta. Tämä on ensimmäinen ryijyni. Mielestäni onnistuin hyvin ja ryijyn tekeminen oli minulle samalla hyvin meditatiivinen ajanjakso. Opettajamme Raija ohjasi tekemistä taidokkaasti ja kannustavasti niin, että sain tehdä ryijyn omien näkemysteni mukaan."

"Tein ensimmäisen ryijyni ala-asteella. Se tehtiin säkkikankaalle sinisestä ja valkoisesta villalangasta Suomi 75 -

Jenni Kallioinen (kuva: Jenni Kallioinen)

juhlavuoden kunniaksi. Sen jälkeen vierähtikin melkein 30 ryijytöntä vuotta, kunnes päätin osallistua Vantaan Aikuisopiston ryijykurssille.

Olen tehnyt käsitöitä jonkin verran, joten ryijytekniikan oppiminen sujui aika nopeasti ja helposti. Inspiroiduin pastellisista sävyistä ja sisustuskuvissa näkemistäni moderneista ryijystä. Lähdin toteuttamaan toista ryijyäni valitsemalla minua eniten miellyttäneet sävyt, mutta ilman tarkkaa suunnitelmaa. Opettaja Raijalta opin, että ryijyssä pitää olla vaaleaa tuomassa valoa. Lisäsin mustaa tuomaan kontrastia ja halusin myös kokeilla, miltä eripituiset nukat näyttävät samassa ryijyssä.

Näen ryijyssäni vähän Muumilaakson Mörköä, eräs ystäväni taas totesi näkevänsä siinä merihevosia. Abstraktissa lopputuloksessa ehkä parasta onkin, että siinä voi nähdä melkein mitä vain.

Ryijyni valmistui nopeasti, tein sitä mielelläni kotona iltaisinkin. Ryijyn edistyessä tuli mieleen uusia ideoita ja väriyhdistelmiä seuraavaa ryijyä varten. Tein kurssin jälkeen pienen Suomen Käsityön Ystävien tarvikepakkausryijyn, sillä halusin kokeilla, osaanko seurata ohjeita. Hyvin sekin sujui. Seuraavaksi suunnitelmissani on toteuttaa isompi ryijy herkullisin värein ja selkein muodoin. Minusta tuli aivan ryijyfani!"

Virpi Talasmäki (kuva: Raija Rastas)

"Teen paljon käsitöitä ja ryijyn tekemisessä on aivan omanlaisensa tunnelma. Tekemisessä minua kiehtoo ryijyn suunnittelu, sen työpiirroksen laatiminen, värien valinta ja ryijyn solmu solmulta valmistuminen. Tämä taitaa olla minun tapani maalata tauluja. Idea ryijyyn syntyy jostain näkemästäni ja ehkä kuvaamastani. Tähän ryijyyn minua inspiroi valencialaisen aukion keskellä olevan kirkon ikkuna."

Sanne (kuva: Raija Rastas)

"Halusin seinälle kotiin tekstiilin ja ajattelin, että kurssilla olisi hyvä tehdä se itse. Katsoin netistä inspiraatiota ja löysin instagramista malleja, joissa on yhdistetty kudottua pintaa ja ryijyä. Päätin että valmistan ryijyn kehyskudonnalla. Pohjan kudonta on ollut tosi nopeaa, ryijypintojen tekemiseen meni enemmän aikaa. Olen ollut tosi tyytyväinen. Ajattelinkin tehdä diptyykin, parin ryijylleni, ryijyissä olisivat keskenään eri värit."

Mervi (kuva: Mervi)

"Osallistuin ryijykurssille jo toistamiseen: ensimmäisellä kerralla ompelin pienen ryijyn valmispaketista, mutta nyt suunnittelin oman suuremman ryijyn. Harmillisesti satutin käteni tapaturmassa pian kurssin alettua, ja ehdin ommella ryijyä kurssin aikana vasta hyvin vähän. Nyt odotan kuitenkin innolla, että käteni parannuttua pääsen taas jatkamaan: kaiken arkikiireen keskelle ryijyn ompelu tuo ihania rauhallisen keskittymisen hetkiä."

"Olin jo vuosia halunnut opetella ryijyn ompelua. Aiemmin olin kutonut kangaspuilla sekä kudontakehyksellä, mutta ompelemalla en ollut koskaan tehnyt ryijyä aiemmin.

Eveliina Leskinen (kuva: Raija Rastas)

Mallin valinta oli todella vaikeaa ja mieli muuttui useaan otteeseen vielä ennen lankojen tilaamista. Päädyin tekemään graafisen kuvion netistä löytämäni kuvan perusteella, jota hieman muokkasin työn edetessä. Oli mielenkiintoista nähdä miten lankojen värit muuttuvat, kun ne leikataan nukaksi ja kuinka printtikuva ei välttämättä toistu samalla tavalla ryijynä, kuin on ensin itse ajatellut.

Opin kurssilla todella paljon ja tekemäni ryijy ei tule jäämään viimeiseksi! Seuraavan ryijyn tarvikkeet ovat jo odottamassa ompelua."

Teksti ja kuvat töiden tekijät sekä Raija Rastas

Asiakaspalvelu

puh. 09 8392 4342, aikuisopisto@vantaa.fi

Asiakaspalvelu avoinna: ma–to klo 12–15 ja pe 12–14

Vantaan opistotalo, Lummetie 5

PL 4506

01030 Vantaan kaupunki

Vantaan opistotalon vahtimestari:
040 561 7125

Opiston taidekeskuksen vahtimestari:
043 827 1254

Myyringin vahtimestari:
043 825 0873

Seuraa meitä somessa!

FACEBOOK:
@vantaan.aikuisopisto

INSTAGRAM:
@vantaanaikuisopisto #vantaanaikuisopisto

Pisto-gallerian aukioloajat: ma 14-20, ti-to 10-20, pe 10-13, la 10-14 ja su silloin kun taidekeskuksessa on opetusta.

facebook instagram youtube