Liikunta, LI

Liikunta on yksi Sotungin lukion painotusalueista. Haluamme, että kaikki koulumme oppilaat liikkuvat säännöllisesti itselleen mielekkäällä tavalla. Koulumme monipuolisesta kurssivalikoimasta löytyy varmasti kaikille se oma tapa liikkua ja pitää kuntoaan yllä. Kun liikkuu säännöllisesti, jaksaa myös opiskella paremmin.


Liikunnanopetuksen tavoitteena on kehittää taitojasi ja tietojasi eri liikuntamuodoissa. Samalla kehität myös valmiuksiasi omaehtoiseen liikunnan harrastamiseen ja opit asettamaan liikunnallisia tavoitteita itsellesi. Fyysisen kunnon kehittämisen ja arviointitapojen oppimisen lisäksi yhdessä liikkuminen, ilo ja virkistys ovat keskeisiä osa-alueita lukioliikunnassa.


Pakolliset ja syventävät liikunnan kurssit arvioidaan numeroilla. Numeroarvosanaan vaikuttavat opiskelijan yhteistyökyky, osallistumisaktiivisuus, taidot ja fyysinen kunto. Soveltavista liikunnan kursseista annetaan suoritusmerkintä.


Pakolliset kurssit


LI1


Taitoa ja kuntoa


Kurssin aikana harrastetaan yleisimpiä pallopelejä ja perusliikuntamuotoja monipuolisesti. Tavoitteena on kohottaa ja ylläpitää fyysistä kuntoa ja perustaitoja eri liikuntamuodoissa sekä saada myönteisiä liikuntakokemuksia.


LI2


Liikuntaa yhdessä ja erikseen


Yleisimpien pallopelien ja perusliikuntamuotojen taitoja syvennetään edelleen. Opiskelijoita ohjataan omatoimisuuteen fyysisen kunnon kehittämisessä ja ylläpitämisessä. Kurssin aikana voidaan käydä myös tutustumassa opiskelijoita kiinnostavaan uuteen lajiin.


Syventävät kurssit


LI3


Virkisty liikunnasta


Tavoitteena on harrastaa yhdessä monipuolista liikuntaa. Kurssin aikana harjoitellaan pallo- ja mailapelejä ja kokeillaan erilaisia kuntoa kohottavia, palauttavia ja rentouttavia lajeja. Kurssin tarkempi sisältö suunnitellaan ensimmäisellä tapaamiskerralla yhdessä opiskelijoiden kanssa. Osa lajeista voi olla maksullisia mutta opiskelijahintaisia.


LI4


Yhdessä liikkuen


Kurssin tavoitteena on liikkua yhdessä eri tavoin ja kokea hyvää fiilistä liikunnasta sekä ryhmän että itsensä kautta. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.


LI5


Kuntoliikunta


Kurssin tavoitteena on oman säännöllisen liikunnan tehostaminen, oman kunnon ylläpito tai kohottaminen ja seuraaminen Sisältöinä ovat erilaiset fyysisiä ominaisuuksia kehittävät liikuntamuodot, lihashuolto, pelit yms. Kurssilaisille laaditaan henkilökohtainen harjoitusohjelma, jota toteutetaan sekä itsenäisesti että ryhmässä.


Soveltavat kurssit


LIS6


Mailapelikurssi


Kurssin aikana harjoitellaan ja pelataan mm. salibandya, pesäpalloa, sulkapalloa, tennistä ja jääpelejä kurssin ajankohdasta riippuen. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.


LIS7


Liikunnan lukiodiplomikurssi


Lukiodiplomikursseille voi osallistua, kun on suorittanut tai tulee suorittamaan vähintään neljä liikunnan kurssia. Urheiluvalmennuskursseja ei sisällytetä näihin neljään kurssiin. Diplomiin sisällytetään portfolio lukioaikaisesta liikunnan harrastamisesta, tutkielma, valtakunnalliset liikuntatestit, erityisosaamisen arviointi opiskelijan toivomassa lajissa ja yhteistyötaitojen arviointi. Diplomista saa lisäpisteitä liikunta-alalle pyrittäessä.


Liikunnan lukiodiplomikurssista saa erillisen todistuksen arvosanoineen ja kurssimerkinnän.


Kurssi suositellaan valittavaksi kolmantena vuotena toisessa jaksossa.


LIS8


Luontoliikuntakurssi


Toteutetaan viimeisellä kouluviikolla kahden vuorokauden ja n. 35 kilometrin mittainen vaellus Nuuksion kansallispuistossa. Luonnossa liikutaan pienissä ryhmissä. Jokaisella vaeltajalla on mukana oma rinkka tarvittavine ruokineen ja varusteineen. Yöpyöminen tapahtuu teltoissa sovituilla leiripaikoilla. Ennen vaellusta pidetään teoriatunteja maastossa liikkumisesta, rinkan pakkaamisesta, suunnistuksesta, ympäristöstä huolehtimisesta ja ruokahuollosta. Kurssilaisilta kerätään pieni maksu kattamaan bussikuljetukset.


LIS9


Palloilukurssi


Kurssilla harjoitellaan ja pelataan mm. jalkapalloa, koripalloa, lentopalloa, käsipalloa ja muita kurssilaisia kiinnostavia joukkuepelejä. Tavoitteena on peli-ilo ja hyvä ryhmähenki.


LIS10


Tanssi- ja esiintymiskurssi


Kurssilla harjoitellaan erilaisia tansseja ja suunnitellaan ja toteutetaan tanssillisia esityksiä koulun juhliin ja tapahtumiin.



LIS11


Abi liikkuu -kurssi


LIS12


Itsepuolustuskurssi


LIS13


Fitness -kurssi


Kurssin tavoitteena on kohottaa omaa kuntoa ja keskittyä kehon huoltoon ja palauttamiseen. Kurssilla kehitetään kestävyyttä, lihaskuntoa ja seikkailutaitoja eri liikuntalajeissa. Samalla käytetään sykemittareita, kehitetään omia taitoja ja opetellaan harjoittelemaan oikein. Osa lajeista on maksullisia mutta opiskelijahintaisia.


LIS14


Kuntosalikurssi


Kurssilla tutustutaan lihaskestävyys- ja voimaharjoitteluun teoriassa ja käytännössä. Kuntosalilla käydään läpi harjoitteiden oikeat tekniikat ja salilaitteiden toimintaa ja käyttöä. Kurssilaisille laaditaan jakson alussa oma harjoitusohjelma, jota toteutetaan kurssin aikana.


LIS15


Kehohallintakurssi


Kurssilla kehitetään ja syvennetään eri urheilulajien tekniikoiden hallintaa monipuolisesti. Kurssi sopii erityisesti opiskelijoille, jotka suunnittelevat liikunta-alan opintoja lukion jälkeen. Kurssilla tutustutaan liikunta-alan opiskelupaikkojen pääsykokeisiin ja harjoitellaan niiden sisältöjä käytännössä.


LIS16


Extreme-kurssi


Kurssin aikana tutustutaan erikoisempiin liikuntalajeihin, kuten seinäkiipeilyyn, cartingiin, melontaan, purjehdukseen, golfiin, jousiammuntaan, laitesukellukseen yms. Kurssin sisältö suunnitellaan yhdessä opiskelijoiden kanssa.


Osa lajeista on maksullisia, mutta opiskelijahintaisia. Kurssin tunnit ovat yleensä hieman pitempiä, mutta liikuntakertoja on vähemmän.


LIS17


Liikunnanohjauksen perusteet


Kurssilla perehdytään liikunnanohjauksen perustaitoihin. Opiskelijat mm. suunnittelevat ja toteuttavat oppitunteja ala-asteen oppilaille. Kurssilaisilla ei tarvitse olla aikaisempaa ohjauskokemusta. Kurssi soveltuu opiskelijoille, jotka haluavat kehittää taitojaan liikunnanohjaamisessa ja opettamisessa.


Kurssista on hyötyä niille, jotka hakevat liikunta- tai opetusalalle tai haluavat työskennellä lasten parissa. Kurssista saa erillisen todistuksen.


LIS18


Snoukkaamaan ja skimbaamaan.


Sotungin lukion laskettelukurssi toteutetaan 4. jaksossa ja se tehdään perinteisesti Åreen, Pohjois- Euroopan suurimpaan talviurheilukeskukseen. Kurssi tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet laskettelun, lautailun tai telemarkin harrastamiseen. Opiskelijat asuvat mökeissä, joissa he laittavat itse ruokansa. Talviurheilun vastapainoksi järjestetään muuta hauskaa ohjemaa ja illanviettoja.


Kurssi on maksullinen.


LIS19


Kuntonyrkkeilykurssi


Kuntonyrkkeilykurssilla kohotetaan kuntoa ja kehitetään ylävartalon lihaksistoa. Tunneilla harjoitellaan erilaisia lyöntitekniikoita ja -sarjoja, väistöjä ja liikkumista. Välineinä käytetään mm. nyrkkeily- ja pistehanskoja, nyrkkeilysäkkejä ja hyppynaruja. Jokaiseen tuntiin sisältyy tehokas alkuverryttely, lihaskunto-osuus ja loppuverryttelyt.


LIS20


Talviliikuntakurssi


LIS21


Vanhat tanssit


Kurssilla harjoitellaan viime vuosisatojen suosittuja tansseja ja hyviä tapoja. Kurssi on tarkoitettu toisen vuosikurssin opiskelijoille ja se pidetään kolmannessa jaksossa. Kurssi huipentuu perinteisiin Wanhojen Tansseihin. Pyrimme siihen, että kaikilla on tanssipari. Jos näin ei ole, vaihtelemme tanssipareja sekä kurssin tunneilla että Wanhojen tanssiaisissa niin, että kaikki pääsevät varmasti tanssimaan.


Jokaiselta osallistujilta kertään 5€/henkilö kattamaan orkesterin kulut


Sotungin lukio

Sotungintie 19, Vantaa

PL 8511

01030 Vantaan kaupunki

Rehtori: Esa Partanen,
0400 633 865, esa.partanen@vantaa.fi

Lukiosihteeri: Kati Taivainen,
040 575 6792, kati.taivainen@vantaa.fi

facebook twitter instagram