Nordplus junior -projekti Professions’ Lab

Työelämätietoisuutta kehittäneessä kaksivuotisessa Nordplus-hankkeessa oli mukana Sotungin lukion lisäksi Valmieras Gaujas krasta Secondary school Valmierasta, Latviasta, Tallinna Heleni Kool Tallinnasta Virosta ja Joniškis "Aušros" gymnasium Joniškista, Liettuasta. Hanke alkoi syksyllä 2019 ja päättyi toukokuussa 2021. Korona-pandemian vuoksi viimeinen vierailu Liettuaan järjestettiin virtuaalisesti. Hankkeen aikana tutustuttiin eri koulutusmahdollisuuksiin, eri aloihin ja yrityksiin kohdemaissa. Lisäksi laadittiin vinkkejä työelämän käsittelyn tueksi oppitunneille.

Nordplus junior 2019-2021, Valmiera
Valmiera 21.-25.10.2019

Valmierassa meidät vastaanotti hankkeen koordinaattorikoulu Valmieras Gaujas krasta Secondary School. Tutustuimme aluksi Valmieraan, joka osoittautui varsin viehättäväksi pikkukaupungiksi. Vierailun aikana kävimme mm. paikallisessa ammattikoulussa tutustumassa eri alojen opetukseen ja pääsimme itsekin kokeilemaan leipurintaitojamme koulun opettajan johdolla. Tutustuimme myös paikallisen ammattikorkeakoulun koulutustarjontaan. Viikon aikana työskentelimme monikansallisissa ryhmissä erilaisissa työpajoissa, mikä oli hyvin antoisaa. Yhteisessä illanvietossa maistelimme eri maiden ruokia, lauloimme eri maiden lauluja ja tanssimme kansallistansseja. Latvian vierailun huipennuksena oli päiväretki Riikaan, jossa kävimme opastetulla arkkitehtuurikierroksella ja tutustuimme kaupungin nähtävyyksiin ja vähän myös ostosmahdollisuuksiinkin.

Nordplus junior 2019-2021, Professions' Lab -juliste
Vantaa 11.-15.11.2019

Sotungin lukio sai vieraakseen hankkeen jokaisesta kumppanikoulusta kaksi opettajaa ja neljä opiskelijaa marraskuussa 2019. Viikko alkoi tutustumistilaisuudella ja nyyttäreillä. Koululla toteutettiin opinto-ohjaajien järjestämä ammatinvalinta-työpaja ja sen lisäksi draamatyöpaja ammateista. Nordplus-ryhmä tutustui eri opintoaloihin Metropolian toimipisteessä Myllypurossa ja Aalto-yliopistossa Otaniemessä, sekä kävi Fazerilassa tutustumassa elintarvikealaan ja sai Metsä Groupin vieraana hyvän katsauksen metsäalaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin työelämässä. Lopuksi vietettiin yhteinen ilta saunomalla ja grillaamalla Kuusijärvellä. Yhteislauluja ei unohdettu tälläkään kertaa.

Nordplus junior 2019-2021, Tallinna
Tallinna 24.-28.2.20

Norplus Professions´ Lab -matka Tallinaan oli sotunkilaisille ainutlaatuinen kokemus. Tallinna Heleni Koolin väki oli järjestänyt vierailijoille erittäin hienoja ohjelmanumeroita. Viikon aikana vierailtiin mm. Keksintötehds PROTOssa, Tallinnan taideyliopistolla, Viron eduskuntatalolla, Tallinnan kaupungintalolla sekä peräti Viron presidentin kansliassa. Saimme tätä kautta erityisesti ainutkertaisen tilaisuuden tutusta siihen, millaisia uramahdollisuuksia politiikka tarjoaa. Mieleenpainuvaa oli se, että Viro aukesi sekä opiskelijoillemme että meille opettajille aivan uudella tavalla, sillä turistimatka Viroon harvoin tarjoaa tällaisia kokemuksia ja näköaloja.

Nordplus junior 2019-2021, Virtuaalinen vierailu Joniskis
Joniškis – virtuaalinen vierailu 26.4.-30.4.2021

Korona-pandemian takia hankkeen viimeinen matka Liettuaan muuttui virtuaaliseksi. Joniškis "Aušros" gymnasium onnistui hienosti järjestämään monipuolisen ohjelman viimeiselle vierailulle. Zoom-kokouksissa vierailimme videoiden kautta Joniškis-kaupungin kauneimmissa paikoissa, tutustuimme kaupungin ja koulun historiaan ja perinteisiin. Vierailimme myös kaupunginvaltuustossa, maatalouskoulussa ja tutustuimme maanpuolustukseen liittyviin eri ammatteihin. Toivottavasti pääsemme joskus vierailemaan Joniškisiin ihan paikan päälle.

Nordplus junior 2019-2021 -hankelogot

Sotungin lukio

Sotungintie 19, Vantaa

PL 8511

01030 Vantaan kaupunki

Rehtori: Esa Partanen,
0400 633 865, esa.partanen@vantaa.fi

Lukiosihteeri: Kati Taivainen,
040 575 6792, kati.taivainen@vantaa.fi

facebook twitter instagram