"Voiko robotti olla värikäs?" Esiopetuksen ja lukion yhteinen robotuokio

18.02.2019

Luokassa on täysi tohina päällä. Keskittyneitä ilmeitä, eri värisiä johtoja ja paljon kysymyksiä. Eskarilaiset ja lukiolaiset puuhailevat yhdessä robotiikan tunnilla Lumon lukiossa. Tämä on jo toinen tapaaminen yhteistyön merkeissä ja eskarilaiset etsivät luvan saatuaan sen lukiolaisen, jonka kanssa he ovat puuhastelleet edellisenkin kerran. Muutamasta lukiolaisesta ja eskarilaisesta koostuvat pienryhmät ryhmittyvät eri puolille luokkaa.

Aluksi eskarilaiset kertovat omista roboteistaan, joiden askarteluun he ovat käyttäneet esimerkiksi pahvisia kahvilautasia, värikkäitä maaleja, muovipillejä ja alumiinifoliota. Robotteja on joka lähtöön: Yksi niistä toimii ihmisten kotiapulaisena, toinen taas puolustajana.

“Meidän robotti osaa ulkoiluttaa koiria”, selittää yksi eskarilainen silmät suurina lukiolaiselle.

“Se osaa myös lentää”, jatkaa kaveri vierestä.

Eskarilaisten esiteltyä omat robottinsa on lukiolaisten vuoro kertoa omista töistään robotiikan kurssilla. Innokkaat eskarilaiset pääsevät lukiolaisten opastuksella piirtämään hiiren klikkauksella väriä vaihtavalla kursorilla, ajamaan robottiautoa sekä testaamaan sensoria, joka ujeltaa eskarilaisen käden tullessa liian lähelle. Lukiolaiset vastailevat rauhallisesti eskarilaisten lukuisiin kysymyksiin ja selittävät, kuinka heidän robottinsa ovat muodostuneet monista pienistä komponenteista.

Viimeisenä eskarilaiset saavat kysyä roboteista ja robotiikasta lukiolaisilta.

“Voiko robotti olla värikäs?”

“Mikä edes on robotti?”

“Onko roboteilla tunteita?”

Lukiolaiset selittävät robottien voivan vaihtaa väriä, jos niissä on esimerkiksi LED-valoja. Eräs opiskelijoista muistuttaa, että robotit eivät ole aina ihmiseltä näyttäviä humanoideja, vaan esimerkiksi myös itseohjauksella toimivat autot ovat eräänlaisia robotteja. Robottien tunteista puhutaan pitkään isommalla porukalla. Keskustelijat päätyvät siihen, että ihmiset voivat ohjelmoida robotin reagoimaan tietyllä tavalla tietyssä tilanteessa. Roboteilla ei kuitenkaan ole omia tunteita, vaan ihminen joutuu aina koodaamalla "opettamaan" ne niille.

Tunnin lopuksi eskarilaiset kiittävät lukiolaisia kivasta tunnista. Tämän jälkeen luokkatila taas rauhoittuu, kun opiskelijat pääsevät puuhailemaan itsekseen robottiensa parissa. Saan kuitenkin kysyttyä muutamalta lukiolaiselta tunnelmia tunnin kulusta.

“No ainakin ne oli tosi kiinnostuneita roboteista, mikä on tietenkin hyvä”, toteaa Tuomas. “Uskon, että ne sai paljon tästä tunnista irti.”

”Kyllä tää oli musta aika kivaa, kun sai selittää eskarilaisille omista töistä ja vastata niiden kysymyksiin”, kertoo Rebekka tunnelmistaan hymyillen.

Lukiolaisille onkin hyödyllistä päästä sanoittamaan työskentelyään robotiikan parissa. Tämä auttaa lukiolaisia tunnistamaan omaa osaamistaan ja kasvattamaan itsevarmuuttaan robotiikka-asioissa: Kun teknisiä asioita pyrkii selittämään mahdollisimman ymmärrettävästi eskarilaisille, joutuu kirkastamaan itselleenkin sen mitä on oikeastaan tekemässä. Teknologiatermistön selittäminen ja yksinkertaistaminen lapsille ei ole helppo tehtävä aikuisillekaan!

Pohdittavaa:

Kuinka selittäisit tekoälyn, robotiikan tai ohjelmoinnin niin yksinkertaisesti, että "lapsikin ymmärtäisi sen"?

Oletko selittänyt työskentelyäsi henkilölle, joka ei tiedä aiheesta ennestään mitään? Mitä opit kertoessasi siitä hänelle?

Teksti ja kuvat:
Alice Jäske
projektikoordinaattori
Nuoriso- ja aikuiskoulutus

Robotiikan oppimiskeskus

Lummetie 4

01300 Vantaa

Projektisuunnittelija: Tuulia Kuismin,
0405487832, tuulia.kuismin@vantaa.fi

Käynti keskukselle Tikkurilan kirjaston lasten ja nuorten osaston kautta.