Maalispähkinä

Hiihtoloman jälkeen kouluun palatiin aurinkoisten kevätkelien saattelemina. Kuin huomaamatta ollaan jo maaliskuussa. Kevätlukukausi siis sen kuin puksuttaa eteenpäin.

MOK -viikolla hiottiin lukutaitoa ja kielitietoisuutta

Reilu vuosi takaperin monialaisten oppimiskokonaisuuksien viikkoa vietettiin Suomen satavuotista taivalta juhlistaen. Tänä vuonna teemana oli lukeminen ja kielitaito. Viikon aikana oppilaat saivatkin aimo annoksen lukutaitoa kehittäviä harjoitteita, pidettiin koko koulun yhteisiä lukutuokioita ja päästiin kuulemaan kirjailija Siri Kolun kertomuksia kirjailijan työstä.

Siri Kolu kertoi muun muassa tarinan Me rosvolat -kirjasarjan takaa.

Luokat tekivät yhteistyötä yli luokkarajojen, jolloin pienet ja isot oppilaat pääsivät yhdessä lukemaan esimerkiksi omia lempisatuja ja lempikirjojaan. Lisäksi pelattiin itse suunniteltuja ja valmistettuja lautapelejä.

Suomen kielen ohella oppilaita tutustutettiin koulullamme puhuttaviin ja opetettaviin koulu- ja kotikieliin, myös viittomakieleen. Koululta tehtiin myös tutustumisretkiä Helsingin uuteen Oodi -kirjastoon.

Talviurheilupäivä tiistaina 5.3.

Koulumme perinteeksi muodostunut talviurheilupäivä vietettiin tänäkin vuonna Peuranmaan laskettelukeskuksessa, johon matkattiin koko koulun voimin. Ohjelmassa oli mäenlaskua ja muuta talvista tekemistä aurinkoisessa talvisäässä.

Aurinko tervehti pähkisläisiä talviliikkujia

Talviurheilupäivän kuljetuksen tarjosi Pähkinärinteen koulun vanhempainyhdistys.



Tanssivälitunnit jatkuvat

Pähkinärinteen koulussa alkoi syksyllä tanssivälitunnit, jotka ovat olleet super suosttuja. Loppukevään tanssivälkät pidetään seuraavan aikataulun mukaisesti:

  • to 7.3. klo 10.45 3.-4. luokat
  • ke 13.3. klo 9.45 5.-6. luokat
  • ke 27.3. klo 9.45 1.-2. luokat
  • to 4.4 klo 10.45 3.-4. luokat
  • ke 17.4. klo 9.45 5.-6. luokat
  • ke 8.5. klo 9.45 1.-2. luokat
  • to 16.5. klo 10.45 3.-4. luokat
  • ke 22.5. klo 9.45 5.-6. luokat

Koripallokerho keskiviikkoisin 10-12 -vuotiaille tytöille

Kerhoa pitää PUHU -juniorit. Erillistä ilmoittautumista ei tarvita. Kerho kokoontuu koulun salissa keskiviikkoisin 16-17.

Koodikerho kokoontuu koululla torstaisin

Topias -open pitämä 4.-6.lk. oppilaille suunnattu koodikerho sukeltaa Scratch ja Java -koodaamisen syövereihin joka torstai kello 14 - 15. Kerho pidetään 6C -luokassa. Oma koululta saatu Chromebook mukaan mielellään. Topiaksellekaan ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Kaiken tasoiset koodarinalut tai koodaamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita.

Koodikerhossa opitaan koodaamisen alkeita ja vähän enemmänkin.


Vanhempainyhdistys tiedottaa

Koulukuvaus syksyllä 2019

Vanhempainyhdistys on kilpailuttanut koulukuvauksen syksylle 2019.

Tarjouspyyntö lähetettiin viidelle valokuvausliikkeelle, joista neljä kuvaamoa lähettivät tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen ilmoitettuun aikarajaan mennessä.

Pähkinärinteen koulun vanhempainyhdistyksen hallitus on käsitellyt kaikki tarjoukset päätösvaltaisesti 8.1.2019 ja on yksimielisesti päättänyt hyväksyä Focusoivan tarjouksen. Päätökseen vaikuttivat, mutta eivät ainoastaan, hinta ja tarjottavan palvelun (mm. tilauskanta) joustavuus.

Uutena asiana Focusoiva tarjoaa mahdollisuutta valita tausta luokkakuviin verkkokaupassa kuvauksen jälkeen.

Alustavasti kuvausajankohdaksi on sovittu päivät 3.-5.9.2019, mutta kuvauksesta tarkempaa ja lisää tietoa koululta lähempänä ajankohtaa.

Muistutuksena - Varokaa heikkoja jäitä!

Kevätjäät ovat petollisen hauraita. Lämpimänä päivänä paksumpikin jää voi pettää. Päältä päin ei aina näe, onko jää haurastunutta vai ei. Kevätjäät ovat petollista myös siksi, että kireä pakkasyö pystyy jäädyttämään hauraan jään kestäväksi. Aamupäivän aikana jää voi kantaa hyvinkin, mutta iltapäivällä sään lämmetessä jää haurastuu uudestaan. Vaihtelut jään kantavuudessa voivat vuorokauden sisällä olla hyvinkin suuria.

Tule mukaan vanhempainyhdistyksen toimintaan

Oletko kiinnostunut vanhempainyhdistyksen toiminnasta ja/tai haluat olla osana ihan huippua kodin ja koulun yhteistyötä? Ota yhteys pahkis.vanhempainyhdistys@gmail.com. Tai tule mukaan seuraavaan hallituksen kokoukseen, joka pidetään 9.4.2019 klo 18 koulun ruokasalissa.

  • Julkaistu: 07.03.2019

Pähkinärinteen koulu

Opettajainhuone 040 198 4627

Mantelikuja 4

PL 2511

01710 Vantaa

Rehtori: Tiina Kärkkäinen,
040 026 3151

Apulaisrehtori: Katja Helminen,
050 303 2506

Koulusihteeri: Edina Szucs-Szolya,
043 825 3620

facebook twitter instagram