Marras-kartsi (2018)

Terveisiä Kartsilta

Pimeää ja kosteaa marraskuuta on vielä puolet jäljellä ennen joulun ajan valoa ja iloa. On jälleen aika muistuttaa liikenneturvallisuudesta sekä lapsia että aikuisia. Autoilija ei mustan tihkusateen läpi näe ilman heijastinta kulkevaa pientä oppilasta. Katsottehan, että lapsellanne on paitsi säänmukaiset varusteet, myös heijastimia.

Autolla koulun ympäristössä kulkevia huoltajia pyydämme edelleen suureen varovaisuuteen. Pysäkille pysähtynyttä bussia ei voi lähteä ohittamaan, sillä bussin takaa ei näe tietä ylittäviä koululaisia. Koulun parkkipaikalla näkee välillä suuria nopeuksia. Jos tuot lapsesi autolla kouluun, joudut tarkkailemaan parkkipaikalla muiden ajoneuvojen lisäksi kouluun tulevia oppilaita ja pyöräilijöitä.

Parkkipaikan reunalle on onneksi saatu aita, joka vähentänee oppilaiden oikaisuja autojen välistä koululle. Bussipysäkin siirtoa odotamme edelleen. Nyt kuitenkin myös Itä-Uudenmaan poliisi on ollut tarkkailemassa Kartanonkosken liikennettä ja lupasi viedä liikenneturvallisuusasioita eteenpäin. He ovat myös sakottaneet koulujen lähistöllä ylinopeutta ajavia autoja.

Turvallista marraskuuta ja valoa pimeyteen

toivottaa Kartsin väki

Tulevat tapahtumat marras -joulukuussa

  • Oppimaan oppimisen arviointi vuosiluokilla 3, 6 ja 9 viikoilla 45-47
  • ke 14.11. 9.-luokkalaisten vanhempien ja nuorten ilta klo 18
  • ti 20.11. Lapsen oikeuksien päivä ja kouluruokailu 70v

Altti Kerkkänen (5A):

Kouluruoka tuo veden kielelle ja sinut hyvälle mielelle!

Laita leivän päälle juustoa, sillä se vahvistaa luustoa!

Älä syö liikaa lihaa, sillä se saastuttaa pihaa!

  • ke 21.11. Kaikki 8. luokan oppilaat Sinfonia Lahden ”Sinfonista beatboxausta Sibeliustalossa” konsertissa (Taidetestaajat -hanke) Kahdeksasluokkalaiset osallistuvat myös tänä vuonna Taidetestaajat-hankkeeseen. Lukuvuoden ensimmäinen taidetestaajat-retki on 21.11.2018 Lahteen Lahden sinfonietan Sinfonista beatbokxausta -konserttiin. Ryhmänohjaajat infoavat tästä oppilaita.
  • pe 30.11. Kaikkien oppilaiden koulupäivä alkaa aikaisintaan klo 9.15 henkilöstötilaisuuden takia
  • pe 30.11. Adventtihartaus ja rinnakkaistilaisuudet 1.-6. luokille klo 9.15
  • ke 5.12. Itsenäisyyspäivän juhla klo 9.20, tanssiaiset 8-9lk klo 12.15. 4. luokat itsenäisyyspäivän tanssiaisissa klo 8.30-11. Koulupäivä päättyy kaikilla viimeistään klo 13
  • to 6.12. Itsenäisyyspäivä, vapaa
  • pe 7.12. Vapaa, kodin ja koulun yhteistyöpäivän korvaava lomapäivä
  • ke 12.12. Joulu-Kartsi ilmestyy
  • to 13.12. Lucia-juhla klo 9.20
  • ma 17.12. Joulujuhla I klo 17.30, joulujuhla II klo 19
  • ti 18.12. Joulujuhla III klo 19
  • ke 19.12. Joulukirkko ja rinnakkaistilaisuudet 1-5lk klo 9.15, 6-9lk klo 10.15
  • pe 21.12. Syyslukukausi päätty

Tervetuloa 9. luokkien vanhempien ja nuorten iltaan ke 14.11. klo 18.00

  • illan aiheena yhteishaku ja toisen asteen koulutus

9. luokkien oppilaiden vanhempien ja nuorten ilta on ke 14.11. klo 18.00 koulun auditoriossa. Illan teemana on kevään 2019 yhteishaku, joka on helmi-maaliskuussa ja jossa 9-luokkalaiset hakeutuvat peruskoulun jälkeisiin toisen asteen jatko-opintoihin.

Illassa opinto-ohjaaja Poju Vainio kertoo yhteishausta. Lukiokoulutusta esittelee Vaskivuoren lukion opinto-ohjaaja Leeni Karosto. Ammatillista koulutusta esittelee Mercuria Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen rehtori Tiina Immonen. Ammatillinen koulutuksen uudistus on meneillään, joten illassa esitellään ajankohtaista tietoa koulutusreformista.

Toisen asteen opiskelupaikan valinta on nuorelle merkittävä päätös. Kodin ja koulun yhteistyöllä tässä onnistutaan parhaiten. Tervetuloa vanhempien ja nuorten iltaan!

Lukeva Kartsi

Mediateekin kirjaston uudistustyö alkaa olla lukunurkan kalusteita varten valmis! Pidetään yhdessä hyvää huolta kirjaston siisteydestä ja järjestyksestä. Myös upouusi Juuren oma kirjasto Haikossa on jo käyttökunnossa, ja valikoima laajenee vähitellen. Suuret kiitokset kaikille kirjalahjoituksia jompaankumpaan kirjastoon tehneille kodeille! Otamme jatkossakin mielellämme vastaan hyväkuntoisia kirjoja: nykykirjallisuutta, klassikoita, runokokoelmia tai tuoretta lasten ja nuorten tietokirjallisuutta 1. - 9.-luokkalaisille lukijoille. Lisätietoja: Elsi Santala (Wilma-viestitse tai sähköpostitse elsi.santala[at]eduvantaa.fi).

Joulukuun lukuhaaste

Joulukuun lukuhaasteena on lukulahja ystävälle tai perheenjäsenelle. Millaisesta kirjasta pikkusisaruksesi pitäisi? Entä ystäväsi? Tai isäsi? Kirjaa ei tarvitse ostaa kaupasta, vaan sen voi lainata vaikka Pointin kirjastosta. Lukulahjan lukemisen jälkeen voitte palauttaa lainakirjan takaisin kirjastoon yhdessä lahjan saajan kanssa. Ehkä haluatte lainata samalla reissulla uuttakin luettavaa?

Vielä ehdit ottaa osaa myös marraskuun lukuhaasteeseen:

Valitse kirja värikkään, pirteän tai houkuttelevan kannen perusteella. Lue kirjaa villasukat jalassa tai viltin alla ja rentoudu.

Lukeminen kannattaa aina - ja on muuten kivaakin!

Liikkuva Kartsi

Syksy on ollut Kartsilla liikkuva. Uusia välkkäreitä on koulutettu ja vanhat välkkärit ovat osallistuneet Tehdään yhdessä -pajaan, jossa on suunniteltu välkkäreiden vuosikelloa. Seiskoja ja vitosia on osallistunut oppituntiliikuttajapajoihin tehden taukojumppavideoita. Tulossa on myös rope skipping -koulutusta oppilaille, joiden on tarkoitus vetää oppimiaan juttuja välitunneilla kaikille oppilaille.

Opettajat ovat kouluttautuneet puistogolffiin golfliiton Draivia kouluun -koulutuksessa. Opettajia osallistuu myös rope skipping -koulutukseen.

Yläkoulun salivälitunnit ovat pyörähtäneet myös käyntiin ja oppilaat ovat olleet aktiivisia. Koulujenvälisiin salibandyihin olemme osallistumassa yläkoulun ja alakoulun poikien joukkueilla. Yläkoulussa alkaa tanssijakso, joka huipentuu itsenäisyyspäivän 8.- ja 9.-luokkalaisten tanssiaisiin.

Tunteva Kartsi

Tänä pimeänä marraskuuna keskitymme hyvinvointiin erityisesti mielen hyvinvoinnin kannalta. Mielen hyvinvointihan tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Itsestä ja omasta mielestä huolen pitämisen voidaan nähdä olevan yksi hyvinvointimme edellytyksistä. Mielen hyvinvoinnin takana nähdään olevan hyvin arkisia asioita: nukumme riittävästi ja syömme monipuolisesti, meillä on tärkeitä ihmisiä ympärillämme ja teemme meille mielekkäitä asioita. Ja että pysähdymme huomaamaan nämä asiat. Väestöliiton sivuille on koottu muutamia vinkkejä hyvinvoinnin tukemiseen, erityisesti nuorten näkökulmasta katsottuna https://www.vaestoliitto.fi/nuoret/mina-ja-muut/mielen-hyvinvointi/vinkkeja-jaksamiseen-ja-mielen-h/ .

Osana mielen hyvinvoinnin marraskuuta Kartsin Tunnetaidot -työryhmä järjestää viikolla 47 tunneviikon. Puhumme herkästi siitä, miten asiat tehdään ja mitä opitaan. Tämän viikon aikana suunnataan huomio erityisesti tunteisiin. Luokissa pohditaan sitä, miltä asiat tuntuvat ja mistä voi huomata kyseisen päivän tunnetta itsessä tai toisessa. Eri viikonpäivinä vietämme eri tunteiden päiviä, jolloin on hyvä pysähtyä pohtimaan juuri tätä tunnetta. Miltä tämä tunne itsestä tuntuu? Mistä huomaan sen muissa? Miten voin näyttää tätä tunnetta

Suuri sisäilmaoirekysely starttaa marraskuussa

Vantaan kaikkien koulujen ja päiväkotien sekä Varian tilojen käyttäjille lähetetään 13.-28.11. kysely sisäilmaoireilusta. Kyselyyn pyydetään vastauksia 40 000 vantaalaiselta: huoltajilta, oppilailta, opiskelijoilta ja henkilöstöltä. Kyselyn tavoitteena on saada kattava käsitys Vantaan eri tilojen sisäilmatilanteesta. Kyselyn toteuttaa Turun yliopiston SataKunta-hanke.

Sisäilmaoireita kartoittavan oirekyselyn avulla saadaan kokonaiskuva oiretilanteesta kaikissa kouluissa ja päiväkodeissa. Kyselyssä tiedustellaan sisäympäristön olosuhteita ja oireita keväältä ja syksyltä 2018.

Jotta kyselyn tulokset olisivat luotettavia, vastaukset tarvitaan mahdollisimman kattavasti kaikilta käyttäjiltä - myös niiltä perheiltä, joissa oireilua ei ole ollut. Tavoitteena on saada jokaisesta päiväkodista ja koulusta vähintään 70 prosenttia vastauksia. Kysely lähetetään porrastetusti eri vastaajaryhmille. Vastausaikaa on jokaisella vastaajaryhmällä noin kaksi viikkoa.

Kyselyn tulokset valmistuvat keväällä 2019, jolloin myös tuloksista tiedotetaan.

Oppilaskunnan kuulumisia

Luottamusoppilaat ovat lokakuun aikana arvioineet oppimisympäristön terveellisyyttä. Asiat ovat pääsääntöisesti koulussamme hyvin. 7. ja 8. luokkien luottamusoppilaita osallistui yhteisöllisen hyvinvointiryhmän kokoukseen, jossa havainnot esimerkiksi luokkien lämpötiloihin liittyen kirjattiin ylös jatkotoimenpiteitä varten.

Luottamusoppilaiden kausi päättyy vuoden 2018 lopulla. Nyt on hyvä aika pohtia, haluaisitko sinä luokkasi luottamusoppilaaksi vuodelle 2019. Vaalit järjestetään luokissa joulukuussa.

VANHEMPAINYHDISTYS TIEDOTTAA


Koko kylän puurojuhla

Tervetuloa sunnuntaina 2.12. järjestettävään iloiseen tapahtumaan. Tilaisuus on Kartanonkosken koululla ja sisäänpääsy on maksuton. Tapahtumassa on jouluista ja mukavaa ohjelmaa koko perheelle klo 11.00 – 15.00 välisenä aikana. Lisätietoja mm. Kartanonkosken koulun vanhempainyhdistyksen Facebook sivulta.

Puurojuhlassa on joulumarkkinat. Jos olet itse tai tunnet lähipiiristä käsityöläisporukkaa, joka on innostunut joulumyyjäisistä à ottakaa yhteyttä vanhempainyhdistyksen gmailiin. Pöytähinta on 10 euroa, pöytiä on rajoitettu määrä.

Juuren kirjastokampanja

Keräyskampanja päättyi syyslomaviikolla ja suuret kiitokset kaikille kirjalahjoittajille.

Tule mukaan tukemaan tärkeää toimintaa?

Vanhempainyhdistyksen jäseneksi voivat liittyä Kartanonkosken koulun oppilaiden huoltajat sekä koulun henkilökunta. Kannattajajäseniksi voivat liittyä myös muut koulun ja kodin yhteistyön tukemisesta kiinnostuneet tahot. Vanhempainyhdistys tiedottaa toiminnastaan mm. Facebookissa.

Yhdistyksen jäsenmaksu on 10 euroa lukukaudelta (1.8.–31.7.). Jos haluat liittyä jäseneksi, laita meille sähköpostia osoitteeseen kartsin.vanhempainyhdistys[at]gmail.com ja saat ohjeet liittymiseen.

Jäsenmaksuista saatavat tulot ovat merkittävä osa toimintamme rahoitusta. Varainhankinnasta saatavat eurot tuloutamme 100 %:sti koulun ja oppilaiden arjen tukemiseen.

Jäsenmäärämme vaihtelee vuosittain keskimäärin 50 – 100 jäsenen välillä. Jäsenenä oleminen ei velvoita aktiiviseen toimintaan.

Mitä toivot vanhempainyhdistykseltä?

Kartanonkosken koulu

Pääkoulu: Tilkuntie 5, 01520 Vantaa 040 356 2893

Tammiston opetuspiste: Kaurapellonkatu 3, 01520 Vantaa 050 304 1894

Postiosoite: Kartanonkosken koulu PL 8512, 01030 VANTAAN KAUPUNKI

Rehtori: Tuija Tammi (Latva),
040 060 4363, tuija.tammi@vantaa.fi

Va. virka-apulaisrehtori: Iira-Maria Ullgren (Juuri ja Runko),
050 312 1705, iiramaria.ullgren@vantaa.fi

Vararehtori: Päivi Kotilainen,
050 312 1706, paivi.kotilainen@vantaa.fi

Koulusihteeri: Leila Pitkonen 040 356 2893


Koulusihteeri: Susanna Heinström (ma, ti, ke) 040 5729 105


Vartija: Nelli Haapaniemi 040 838 0780

Oppilashuolto

Kuraattori: Suvi Uuttu

040 584 9286

Terveydenhoitaja: Tarja-Liisa Valkonen,
(Juuri ja Runko, 9.lk), 040 516 0560

Terveydenhoitaja: Suvi Rapinoja,
(ma-ti, 7. ja 8.lk), 043 825 8039

Koululääkäri:
Reet Aas (parittomat viikot ma ja pe)

Psykologi: Anniina Suni
040 847 0907


Oppilaanohjaaja: Poju Vainio
050 303 8295
poju.vainio@vantaa.fi


Oppilaanohjaaja: Maria Hohka
050 303 3092
maria.hohka@vantaa.fi

instagram