Järjestyssäännöt

‍Koulussa noudatetaan koulun järjestyssääntöjä ja voimassa olevaa lainsäädäntöä.

Järjestyssääntöjä noudatetaan kouluaikana koulualueella ja opettajan määrittämissä

oppimisympäristöissä sekä koulun järjestämissä tilaisuuksissa.

  1. Kunnioita kouluyhteisössä työskenteleviä henkilöitä. Anna työrauha itsellesi ja muille.
  2. Noudata koulun henkilökunnan ohjeita ja hyviä käytöstapoja.
  3. Käyttäydy asiallisesti äläkä aiheuta vaaratilanteita. Älä sotke koulun tiloja ja siivoa aiheuttamasi sotkut.
  4. Älä kiusaa, älä käyttäydy uhkaavasti äläkä loukkaa toisen fyysistä koskemattomuutta.

  1. Jätä kulkuväline sille varatulle paikalle.
  2. Tule oppitunneille ajoissa kotitehtävät tehtyinä ja opiskeluvälineet mukana.
  3. Jätä päällysvaatteet luokan ulkopuolelle tai säilytä päällysvaatteet laukussasi.
  4. Käytä mobiililaitettasi oppitunneilla vain opettajan luvalla.
  5. Hoida henkilökohtaiset asiasi välituntien aikana.
  6. Älä poistu koulualueelta koulupäivän aikana.
  7. Osoita juhlissa kunnioitusta järjestäjiä ja esiintyjiä kohtaan.

  1. Syö omalla ruokailuvuorollasi. Älä ohita muita ruokajonossa. Noudata hyviä käytöstapoja. Älä vie ruokaa ruokalan ulkopuolelle.
  2. Älä nauti energiajuomia koulupäivän aikana.
  3. Älä syö äläkä juo oppitunnin aikana.

  1. Pidä huolta omista tavaroistasi ja kunnioita myös toisen omaisuutta. Älä jätä arvotavaroita luokkaan tai liikuntasalin pukuhuoneeseen. Pidä arvotavarat säilytyskaapissa. Käsittele koulun omaisuutta huolellisesti ja varoen. Ilmoita vioista ja väärinkäytöstä koulun henkilökunnalle.
  2. Älä kuvaa ketään ilman lupaa. Kuvaaminen tai nauhoittaminen koulun pukeutumis- ja peseytymistiloissa on kiellettyä. Koulun muissa tiloissa kuvaaminen ja nauhoittaminen ilman lupaa on myös kiellettyä.
  3. Älä tuo kouluun esineitä tai aineita, jotka ovat opiskelun kannalta tarpeettomia tai joillavoidaan vahingoittaa henkilöitä tai omaisuutta. Päihteiden, tulentekovälineiden ja teräaseiden hallussapito ja käyttö on ehdottomasti kielletty koulualueella ja koulun järjestämissä tilaisuuksissa.

Havukosken koulu

Opettajainhuone 040 182 8407

Lummetie 2

PL 4504

01300 Vantaa

Rehtori: Arto Martikainen,
050 314 6307

Apulaisrehtori: Esa Oila,
050 304 4946

Koulusihteeri: Sari Kärkkäinen,
050 303 1689

twitter instagram